Sadepisaroita muodostuu ikkunalle mutta ne eivät ehdi alkaa valumaan kun tuulilasinpyyhkijät vie ne mennessään, taivas on tumma ja lapset nukkuvat takapenkillä kun radiosta soi rokkia. Renkaista lentää kiviä autonpohjaan kun ajelen mutkikasta soratietä keskellä metsää missä ei näy yhtään sielua.
Olen juuri ollut lääkärinkäynnillä ja ajatukset aivoissa sotivat ja pitävät suurta mekkalaa, siksi päätin kääntyä vastakkaiseen suuntaan missä kotini on, en kertakaikkiaan jaksa nyt arkea ja kaikkea sitä mitä se tuo tullessaan kun kotiin menee kahden pienen lapsen kanssa. En jaksa olla nyt läsnä lapsilleni, annan heidän siis nukkua ja käännän radiota hieman lujemmalle jospa musiikki tukahduttaisi ajatukseni.
Ihmettelen minne tämä soratie mahtaa johtaa, kuinka pitkään joudun ajamaan tätä tietä ennen kuin se muuttuu paremmaksi? Tie on liukas syyssateista, se kiiltää ajovaloissa, ajelen reunasta reunaan välttäen isoimmat kuopat mutta silti välillä iskarit lyö pohjaan. Tämä tie kuvastaa elämääni. Matka tähän päivään on ollut hyvin mutkikas ja erittäin kuoppainen niin että ei ole uskaltanut ajaa niin lujaa kun olisi saanut. Ajelusta ei aina ole voinut nauttia kun keskittyminen on mennyt siihen että on pitänyt pysyä tiellä liukkauden takia.
Hidastan vauhtia, pellolla seisoo kolme peuraa, uteliaita ja komeita eläimiä. Mietin montako ystävää heillä mahtaa metsässä olla, aivoissani yksi sotilas huutaa sinä olet aivan yksin. Käsken sotilaan olla hiljaa vaikka hän onkin osittain oikeassa. Ystäviä ei ympäriltäni löydy isoa kasaa eikä aina ole semmoista ystävää jolle voisi olla haavottuvainen mutta minulla on muita keinoja esimerkiksi kirjoittaminen.
Uskallan taas kiihdyttää kun peurat on ohitettu ja ajattelen että ihan kuin tämä tie elämänikään ei voi aina jatkua mutkikkaana ja kuoppaisena, jossain tulevaisuudessa on tultava vastaan asfaltoitu ja valaistu tie jota on pehmoista ja mukavaa ajaa. Ei kukaan eikä mikään auto jaksa jatkuvaa rasitusta vaikka kuinka olisikin rakennettu sitä varten mutta onneksi myös huonokuntoisilla teillä tulee vastaan kauniita asioita mitä on mukava ihastella mutta ne kiitää äkkiä ohi jos ei pysähdy. En kuitenkaan haluaisi pysähtyä ennenkuin saavun paremmalle tielle.
Kohta tulee aivan varmasti vastaan parempi tie niin matkallani kuin elämässänikin. Pitä vain pitää huolta siitä että polttoaine ei lopu. Se minne tämä tie johtaa selviää minulle kohta mutta minne elämäni tie johtaa jää vielä mysteeriksi. Toivon vain että polttoaineeni ei lopu liian aikaisin, tielläni on monta asiaa mitä haluan nähdä välillä pysähtyen nauttimaan siitä missä olen.
Tosiasia on se että kaikki tiet eivät ole valaistuja tai asfaltoituja ja jotkut tiet ovat kuoppaisempia kuin muut mutta kaikki tiet johtavat johonkin kun vain uskaltaa jatkaa matkaa. Joskus täytyy kääntyä tuntemattomalle tielle ja luottaa siihen että sekin tie johtaa toiseen risteykseen jossa voi tehdä uuden valinnan. Joskus käännytään oikein ja joskus joudutaan mutkaiselle matkalle mutta sillä tiellä saattaa nähdä hienoja asioita!
